Uusimmat Uutiset

Katso Lisää

Hälytys suureksi luokitellusta rakennuspalosta tuli pelastuslaitokselle kello 12.50. Palopaikka on Meriniityn teollisuusalueella.13:22•Päivitetty 14:17Pelastuslaitos sammutti tänään teollisuushallissa syttyneen tulipalon Salossa keskustan läheisyydessä.Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan Meriniityn teollisuusalueella sijaitsevassa hallissa paloi nivelteleskooppinostin ja irtaimistoa. Palosta aiheutui merkittävää savua lähialueelle. Lisäksi noin 1 300 neliön halli kärsi savuvahingoista.Pelastuslaitos varmistaa parhaillaan rakennuksen rakenteita palopesäkkeiden varalta. Henkilövahinkoja tulipalossa ei tapahtunut.Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta Saloon Meriniityn teollisuusalueelle Myllyojankadulle noin kello 12.50.Paikalle hälytettiin aluksi 23 pelastuslaitoksen yksikköä. Puoli tuntia myöhemmin hälytettyjä yksiköitä oli 31.

Teppo Koivisto on paljon vartija – ja koko ajan yhä enemmän vartija.Koivisto vastaa Valtiokonttorissa valtion velanotosta käytännön tasolla. Tänä vuonna hän ottaa valtiolle yli 40 miljardia euroa velkaa.Finanssijohtaja Koivistolla on Suomessa ehkä täsmällisin tieto siitä, mitä ”markkinat” meistä ajattelevat.Hänen keskeisiä tehtäviään on tavata kansainvälisiä suursijoittajia ja saada heidät lainaamaan Suomelle rahaa ostamalla valtion liikkeelle laskemia velkapapereita. Lainoittamisessa on kyse myös luottamuksesta. Tapaamiset pidetään usein kasvokkain.Nyt markkinavoimien, siis eläkejättien ja rahastoyhtiöiden salkunhoitajien, kysymykset koskevat ennen kaikkea sitä, kykeneekö Suomi saamaan julkisen velan kasvun kuriin.Mutta Koiviston tapaamisten perusteella pelkkä kuri ei sijoittajille riitä: Julkisen velan kasvu on saatava kuriin tavalla, joka ei…

Sampsa Kataja (kok.) on luvannut jättää poliittiset tehtävänsä, mutta hänen eroanomustaan ei ole tullut Porin kaupungintalolle. Katajaan kohdistuu luottamuspula.Porin poliitikot alkavat valmistella kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Sampsa Katajan (kok.) erottamista tehtävästään luottamuspulaan perustuen.Kaupunginjohtaja Lauri Inna esittää tilapäisen valiokunnan perustamista Katajan erottamiseksi varapuheenjohtajuudesta ja kaupunginhallituksen jäsenen tehtävästä. Valiokunnan perustamista on vaatinut 15 kaupunginvaltuutettua kokoomuksesta, perussuomalaisista, vasemmistoliitosta, keskustasta ja kristillisdemokraateista.Kataja itse on kertonut medialle, että hän jättää kaikki poliittiset tehtävänsä, mutta Porin kaupunki ei ole saanut Katajalta vastaavaa viestiä. Siksi erottaminen otetaan poliittiselle asialistalle.Satakunnan aluevaltuusto päätti vastaavan tilapäisen valiokunnan perustamisesta maanantaina, jotta Kataja saadaan erotettua myös aluevaltuuston puheenjohtajan paikalta.Puheenjohtajisto erotetaan kerrallaJos Kataja erotetaan, silloin…

Kyseessä oli jo toinen kerta lyhyessä ajassa, kun venäläisomisteisen hallin maanvuokra on jäänyt maksamatta eräpäivään mennessä.Helsingin areenan rästissä ollut maanvuokra on maksettu.Helsingin kaupungilta vahvistetaan Ylelle, että maaliskuun alussa erääntynyt Helsinki Halli oy:n maanvuokraerä on maksettu 5. huhtikuuta.Maksu koskee koko alkuvuoden vuokraa ajalta 1. tammikuuta–31. maaliskuuta.Maanvuokra laskutetaan vuosittain neljässä erässä. Yksi erä on noin 102 000 euroa eli maanvuokran suuruus vuodessa on tällä hetkellä lähes 410 000 euroa.Vuokran taso on sidottu elinkustannusindeksin kehittymiseen.Merkittävän osan Keski-Pasilassa sijaitsevasta areenasta omistavat yritystensä kautta venäläisoligarkit Gennadi Timtšenko ja Roman Rotenberg, jotka ovat pakotelistoilla.Timtšenko ja Rotenberg omistavat Helsinki Halli oy:stä noin 44 prosenttia, mutta heillä on yhtiön äänivallasta…

Ylen Uutispodcast haastatteli Gazan sodan silminnäkijää.Kun Israel hyökkäsi Gazaan viime lokakuussa, gazalainen kolmekymppinen Suha päätti jättää kotinsa Gazan kaupungissa. Suha pakkasi kahdelle pienelle lapselleen vähän tavaraa reppuun mukaan, ja he lähtivät etelämmäs noin kymmenen kilometrin päähän al-Nusairatiin, jossa lasten isovanhemmat asuivat.Loppuosan matkasta perhe taittoi jalan ammusten räjähdellessä ympärillä.– Kun jouduimme kävelemään ihmisten veren ja ruumiinosien yli, yritin peittää lasten silmät, Suha kertoo Uutispodcastille antamassaan haastattelussa.Gazan sota alkoi, kun äärijärjestö Hamas teki terrori-iskun Israeliin lokakuun seitsemäs päivä. Yli puoli vuotta kestänyt sota on vaatinut yli 33 000 gazalaisen hengen. Uhreista yli 13 000 on lapsia.Nyt Suha on päässyt lapsineen turvaan Suomeen.Länsimaiset…

Antti Kaikkonen asettuu ehdolle Keskustan puheenjohtajaksiKaikkosta on pyydetty hänen kertomansa mukaan asettumaan ehdolle moneen kertaan kevään aikana.– Lähden ehdokkaaksi kokemuksella ja näkemyksellä, mutta myös sydämellä.Hän kertoi, ettei hopea ole häpeä, viitaten siihen, että hän oli ehdolla keskustan puheenjohtajaksi jo viime kerralla viitisen vuotta sitten.Suomi tarvitsee vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän turvallisuutta ja vakautta, Kaikkonen sanoo.– Siltoja rakentavalle ja kansanvaltaiselle keskustalle on tilausta myös tulevaisuudessa.Kaikkonen muistutti elävänsä lapsiperhearkea, mikä on hänen tärkein luottamustehtävänsä. Perhe-elämälle on varattava riittävästi aikaa, tämä on itselleni ja perheelleni tärkeä asia, hän sanoi.– Vaikka olen valmis sitoutumaan puheenjohtajuuteen, en voi joka viikonloppu tai joka arki-ilta menossa tai edes…

Kaksi synnytyssalia on suljettu puhdistuksen ajaksi.Hyvinkään sairaalan synnytysosastolta on löytynyt legionellabakteeria, kertoo Helsingin Sanomat.Synnytysosaston kaksi salia ja yksi valvontahuone on suljettu puhdistustöiden ajaksi.Lehden mukaan legionellaa löytyi vesijohdoista kylmävesipuolelta.Aiemmin myös Hyvinkään Sveitsin uimalasta löytyi legionellabakteeria, joka havaittiin uimalan naisten suihkutilojen ja tilaussaunan veden laadusta. Sveitsin uimala on tällä hetkellä avoinna vuoropäiväsysteemillä.Legionellabakteeri voi aiheuttaa vakavaa legioonalaistautia, jos sitä päätyy aerosolina hengitysteihin. Juotuna bakteeri ei aiheuta tautia, jos vettä ei joudu hengitysteihin.

Tiedotteen mukaan tarve uudistuksille perustuu vähentyneeseen kysyntään, ei esimerkiksi työmarkkinatilanteen kaltaisiin ulkoisiin tekijöihin.Avaa kuvien katseluKuvituskuva postinjakajasta Helsingistä huhtikuulta 2023. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle14:25•Päivitetty 14:30Posti kertoo aloittavansa muutosneuvottelut, joiden piirissä on 1 319 Posti Kuljetus Oy:n kuljetus- ja terminaalitehtävissä työskentelevää työntekijää. Suunniteltujen muutosten arvioidaan johtavan enintään 295 työtehtävän vähennykseen.Muutosneuvotteluissa pyritään uudistamaan Postin tarjoamia yritys- ja kuljetuspalveluita. Postin mukaan kuljetettavien lähetysten määrä on laskenut heikentyneen taloustilanteen seurauksena.Tiedotteen mukaan tarve uudistuksille perustuukin vähentyneeseen kysyntään, ei esimerkiksi työmarkkinatilanteen kaltaisiin ulkoisiin tekijöihin.Postin mukaan suunnitellut muutokset pyritään toteuttamaan mahdollisimman vähäisillä irtisanomisilla. Muutosneuvottelut eivät koske Postipalvelut-liiketoimintaa eivätkä Transvalin varasto- tai sisälogistiikkapalveluita.Postin mukaan uudistuksilla ei ole vaikutusta asiakkaisiin…

Pennerborn on JYPin seurahistorian ensimmäinen ulkomainen päävalmentaja.13:53•Päivitetty 13:53Jääkiekon SM-liigassa pelaavan JYPin uudeksi päävalmentajaksi on valittu Johan Pennerborn, kertoo JYP tiedotteessaan. Päävalmentajasopimus on kaksivuotinen.Ruotsalainen Pennerborn saapuu Jyväskylään valmennettuaan kaksi viimeistä kautta Itävallan pääsarja ICEHL liigassa pelaavaa Graz99ers joukkuetta.52-vuotias Pennerborn toimi ennen Itävallan pestiään Ruotsin pääsarja SHL:ssä pelaavan Färjestadin päävalmentajana kausilla 2017–2022.– Halusimme saada uudeksi päävalmentajaksi ihmisen ja johtajan, jolla on ennen kaikkea hallussaan modernit ihmisjohtamisen taidot sekä laajaa kokemusta ja vahvaa osaamista eurooppalaisen huipputason jääkiekosta päävalmentajana, kertoo JYPin toimitusjohtaja Risto Korpela tiedotteessa.Korpela arvioi, että JYP saa Pennerbornista päävalmentajan, joka pystyy luomaan liigajoukkulle ja valmennustiimille kokonaisvaltaista sekä nykyaikaista johtamis-, valmennus- ja urheilutoimintaa.JYPin…

Rajamenettely otetaan käyttöönSisäministeriö tiedottaa, että ulkomaalaislakiin tehdään EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin mukaiset muutokset, joilla rajamenettely otetaan käyttöön Suomessa.Rajamenettelyn tavoitteena on ministeriön mukaan tehostaa perusteettomien hakemusten tutkintaa ja kielteisen päätöksen saavien hakijoiden palauttamista.Lisäksi estetään turvapaikanhakijoiden edelleen liikkumista muihin EU-maihin. Rajamenettelyä voidaan soveltaa EU:n ulkorajalla tai sen läheisyydessä jätettyihin turvapaikkahakemuksiin, joiden arvioidaan todennäköisesti olevan perusteettomia. Suomessa ulkorajoja ovat itärajan lisäksi esimerkiksi kansainväliset lentokentät. Hakijan olisi jäätävä rajan läheisyyteenTavanomaisessa turvapaikkakäsittelyssä hakijoilla on mahdollisuus liikkua vapaasti Suomen sisällä. Rajamenettelyssä hakijoiden on oleskeltava rajalla tai sen lähellä hakemuskäsittelyn ajan. Käytännössä hakijan täytyy pysyä hänelle osoitetun vastaanottokeskuksen alueella. Rajamenettelyä voidaan käyttää kaikissa muuttoliiketilanteissa. Hallituksen esityksen mukaan rajamenettelyä voidaan…